Nummelan Kilta on jo 56 vuoden ajan, vuodesta 1967 lähtien, valinnut vuosittain Nummelan kauneimman pihan. Kilpailun alkuvuosina, Nummelan silloisesta rakennuskannasta johtuen, voittaja valittiin omakotitalojen pihojen joukosta. 80-luvun alkupuolelta lähtien kilpailun perinteisiin on kuitenkin kuulunut, että vuorovuosin valitaan kauneimmaksi pahaksi; omakotitalo, rivitalo, kerrostalo tai liike-/julkinen rakennus.

Tänä vuonna vuorossa on liike-/ julkisten rakennusten pihat. Nummelan Kaunein Piha vuonna 2023 valitaan siis Nummelan liike-/ julkisten rakennusten joukosta. Valinnan suorittavat Nummelan Marttojen edustaja Ritva Keinonen yhdessä Vihdin kunnan johtavan puutarhurin Mervi Räsäsen ja Nummelan Killan varakomentajan Juha Vesannon kanssa.

Myöskin tänä vuonna, viime vuosien tapaan, kilpailuun on myös kaikkien vihtiläisten mahdollisuus tehdä ehdotuksia, palkittavasta liike-/ julkisen rakennuksen pihasta alla olevasta linkistä. Kaikkien ehdotusten tehneiden kesken arvotaan kilpailun yhteistyökumppanin, Nummelan K-Raudan, lahjoittama 100 € lahjakortti. Pihakilpailun voittaja julkistetaan elokuun lopussa ja kilpailun voiton kunniaksi voittajarakennuksen seinään kiinnitetään voitosta kertova messinkilaatta ja voittaja palkitaan myös K-Raudan lahjakortilla.

Valintaraati tulee tänäkin vuonna kiinnittämään huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin: pihan ensivaikutelma, mahdolliset istutukset, pihan turvallisuus, pihan siisteys, asiakaspaikoitukset. 

Yhteistyökumppaneina kilpailussa ovat mukana paikalliset yrittäjät; Nummelan K-Rauta ja MP-Opastin.

 

Jätä ehdotus

 

 

Nummelan Killan Perinteinen, järjestyksessään 33., Viljonpäivän konsertti järjestetään sunnuntaina 27. tammikuuta 2019 klo 14.00.

Solistina Mikael Konttinen ja soitosta vastaa perinteiseen tapaansa Nummelan soittokunta johtajanaan Hannu Simoinen.

Tilaisuuden juontaa Jarmo Töyräs.

Konsertin pääyhteistyökumppaneina Mehiläinen, Sp-Koti ja LähiTapiola.

Liput tulevat myyntiin marraskuun loppupuolella.

Merkitse tapahtuma kalenteriisi ja varaa liput ajoissa.

 

 

Mistä löytyy Nummelan Kaunein Piha vuosimallia 2018?

 

 

Jälleen on koittanut aika laittaa käyntiin Nummelan Killan vuosittain järjestämä Kaunein Piha- kilpailu. Tänä vuonna vuorossa ovat rivitalot.

Kilpailun vetovastuu on Nummelan Killalla. Killan puolesta vastuuhenkilönä toimii varakiltakomentaja Pekka Laine ja yhteistyössä mukana Nummelan Martat, joita edustaa viime vuotiseen tapaan Sanna Metsä. Kilpailun yhteistyökumppaneina ovat Nummelan K-Rauta ja MP-Opastin Oy

Kilpailuun voivat kaikki halukkaat antaa voittajaehdotuksia nettipalvelun kautta. Ehdotuksen jättäneiden kesken arvotaan 100 €:n lahjakortti Nummelan K-Rautaan. Kilpailu päättyy elokuussa.

 

Jätä ehdotus

 

Lassi Kiviniemi on uusi Nummela- neuvos

Kiviniemi-yhtiöt Oy:n yrittäjä-toimitusjohtaja Lassi Kiviniemi nimitettiin tänään, Nummelassa pidetyn perinteisen Viljonpäivän konsertin yhteydessä, uudeksi Nummela-neuvokseksi.

Nummela-neuvoksen arvonimi ja neuvoksen punainen baretti on vuodesta 1991 alkaen muotoutunut arvostetuksi kunnianosoitukseksi henkilöille, jotka omalla pyyteettömällä työllään ja esimerkillään ovat olleet kehittämässä Nummelan ja koko Vihdin yhteiskunnallista, taloudellista sekä sivistyksellistä hyvinvointia ja viihtyisyyttä. Nyt nimitetty Nummela- neuvos on järjestyksessään 27. Nummela- neuvos.

Nämä kriteerit Lassi Kiviniemi jos kukaan täyttää erinomaisesti.

Lämpimät onnittelut uudelle Nummela- neuvokselle.

Kuvassa: Kiltakomentaja Jarmo Töyräs, Nummela- neuvos 2017 Esa Sievinen ja uusi nimitetty Nummela- neuvos Lassi Kiviniemi.